Teesit vertailussa

Teksti: Janne Björklund, teesit: Kohtuus vaarassa -kansalaisseminaari
Tänään julkaistiin Koliforumin teesit, joita oli työstämässä esimerkiksi presidentti Martti Ahtisaari ja Jorma Ollila, Shellin ja Nokian hallitusten puheenjohtaja.

Myös Kohtuus vaarassa -kansalaisseminaari julkaisi teesit: ne ‘naulattiin’ Koliforumin seminaaripaikan oveen.

Kymmenen kohtuullista vaatimusta

1. Elämäntavan syvällinen muutos on välttämätön. Pelkkä teknologia ei pelasta.

2. Tarvitaan yhteisiä sitovia rajoituksia kulutukseen. Tulevien sukupolvien pöydästä syöminen on lopetettava.

3. Energian käytön vähentäminen on ainoa mahdollisuus vastata riittävän nopeasti ilmastokriisin haasteeseen. Kulutusta on supistettava oikeudenmukaisesti ja hallitusti.

4. Ydinenergian ja uraanikaivosten tilalle kotimainen, hajautettu ja uusiutuva energiantuotanto.

5. Mainontaa on rajoitettava. Se luo keinotekoisia tarpeita.

6. Paikallisen tiedon tuhoaminen on lopetettava. Kokemusperäistä viisautta tarvitaan ekologisesti kriisiytyvässä maailmassa.

7. Luonnonvarojen kuluttamista on verotettava progressiivisesti.

8. Asevarustelu on lopetettava. Se vie ihmiskunnalta voimavarat ilmastokriisin torjunnasta.

9. Rajallisella maapallolla on luovuttava tavoittelemasta jatkuvaa kasvua.

10. Kohtuus arvoonsa. Se on vapautta kulutusriippuvuuksista.

Kolifoorumin teesit jättää vielä taitavasti mukaillen mahdollisuuden kulutuksen kasvuun. Olemassaolevien vähenevien luonnonvarojen tehokas käyttö antaa myös tulkinnanvaraa. Mitä itse pidät näistä kahdesta teesisarjasta? Laita kommentteja.

Kunnianhimoiset päästövähennykset mahdollisia ilman ydinvoimaa

Teksti: Ilmastovastaava Leo Stranius

Torstaina (15.10.) kommentoin valtioneuvoston ilmasto- ja energiapoliittista tulevaisuusselontekoa tuoreeltaan MTV3:n uutisille. Ainakin myös YLE uutisoi ympäristöjärjestöjen kantoja: Järjestöt tyytyväisiä päästötavoitteeseen

Hallituksen strategia tähtää vähintään 80 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2050 mennessä. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan päästöjä pitäisi teollisuusmaissa, kuten Suomessa, vähentää kuitenkin vähintään 80-95 prosenttia, mikäli lämpeneminen halutaan pitää kahden asteen tuntumassa. Päästöt ovat kasvaneet IPCC:n arvioita nopeammin, joten todennäköisesti 80-95 prosentin päästövähennyskään ei riitä.

Selonteko kuitenkin osoittaa, että kunnianhimoisetkin päästövähennykset ovat täysin mahdollisia – myös ilman ydinvoimaa. Nyt hallituksen pitäisi ryhtyä vain tuumasta toimeen. Selonteon lisäksi tarvitaan lyhyemmän aikavälin tavoite, esimerkiksi 40 prosentin päästövähennykset vuoteen 2020 mennessä, ja ilmastolaki vuosittaisista viiden prosentin päästövähennyksistä. Näin välttämättömiä toimenpiteitä ei lykättäisi pitkälle tulevaisuuteen.

Suomen luonnonsuojeluliiton lyhyt tiedote selonteosta löytyy täältä: Tulevaisuusselonteko tarjoaa tiekartan päästövähennyksiin ilman lisäydinvoimaa.

Ilmaiset pääästöoikeudet tuottavat vääriä kannustimia

Teksi: Ilmastovastaava Leo Stranius

Aamulla (12.10.) valmistelin eduskunnan ympäristövaliokunnalle lausuntoa EU-komission esityksestä hiilivuodolle alttiista teollisuusaloista. On typerää, että suuri osa EU:n teollisuuden aloista lasketaan olevan hiilivuodolle alttiita ja oikeutettuja saamaan päästöoikeuksia ilmaiseksi vaikka EU:n ulkopuolisten maiden päästövähennyksistä ei ole vielä edes tietoa!

Komission esitys tekee päästökauppajärjestelmästä tehottoman ilmastopolitiikan keinon. Ilmaisjaon myötä päästöoikeuksien huutokaupasta saatavat tulot vähenevät ja näin ollen investointimahdollisuudet energiatehokkuustoimenpiteisiin, uusiutuviin energialähteisiin ja puhtaaseen teknologiaan kaventuvat. Kyseessä on protektionistinen tukitoimi tietyille saastuttaville teollisuudenaloille. Ilmaiset päästöoikeudet eivät toteuta EU:n saastuttaja maksaa periaatetta ja samalla annetaan huono signaali Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluille.

Esimerkiksi OECD:n tuoreen raportin mukaan yksipuoliset päästövähennykset yksittäisessä maassa eivät johda merkittävään hiilivuotoon. Hiilivuodon merkitystä ei näin pitäisi liioitella, OECD:n linjaa. Ilmaisten päästöoikeuksien sijaan hiilivuodon riskiä voidaan ehkäistä esimerkiksi ilmastotullien avulla, mikäli kaikki maat eivät kuulu ilmastosopimuksen piiriin.

Hiilivuodon sijaan yksipuolinen ilmastopolitiikka johtaa hyvien käytäntöjen leviämiseen muualle. Tätä ilmiötä on esimerkiksi valtioneuvoston teettämässä selvityksessä kutsuttu ”tuulivuodoksi”. Tämän näkemyksen mukaan ”päästörajoitukset tuottavat ilmastohyötyjä päästörajoitusten ulkopuolisissa maissa. Puhtaan energiateknologian kehitys ja kaupallistaminen laskevat sen hintaa, lisäävät sen tarjontaa, ja vähentävät yksityisiä sijoituksia ehkäisevää epävarmuutta. Poliittisesti päästörajoitukset luovat poliittista painetta ja ilmastopoliittista tietotaitoa.”

Ilmastopakolaisuus uhkaa satoja miljoonia

Teksi: Ilmastovastaava Leo Stranius

Ilmastonmuutoksen myötä arviolta 200 miljoonaa ihmistä joutuu lähtemään ilmastopakolaiseksi vuoteen 2050 mennessä. Merenpinnan nousu, aavikoituminen, jäätiköiden sulaminen, ruokahuollon vaarantuminen ja äärimmäiset sääilmiöt ovat omiaan lisäämään ilmastopakolaisten määrää. Tämä muuttoliike aiheuttaa paineita ensimmäisenä usein jo valmiiksi haavoittuneiden tai romahtamaisillaan olevien alueiden infrastrukuurissa.

Ilmaston lämpeneminen on omiaan lisäämään myös luonnonvarojen käytöstä syntyviä konflikteja ja aseellisia selkkauksia sekä syventämään huono-osaisuutta ja uhkaamaan ihmisten terveyttä. Kaiken kaikkiaan ilmaston lämpenemisestä joutuvat kärsimään kaikkein eniten ne, jotka ovat siihen kaikken vähiten syyllisiä. Valitettavan usein näitä ovat kehitysmaiden naiset. Vaikka suomalaisille ilmaston lämpeneminen ensi vaiheessa tarkoittaakin ”vain” lumen muuttumista vedeksi, syksyn pimeiden jaksojen pitenemistä ja nahistelua siitä, kenen maisemaan tuulivoimalat pystytetään, tarkoittaa se useimmille todellista kamppailua eloonjäämisestä.

Muutos on nopea ja koskettaa suurta osaa ihmiskunnasta. Haasteena on, miten Suomen maahanmuuttopolitiikka pystyy vastaamaan muuttuvaan tilanteeseen. Suurin osa maailman suurkaupungeista ja väestökeskittymistä sekä myös ruuantuotantoalueista sijaisee rannikolla. Meren pinnan nousu uhkaa näin köyhien lisäksi myös suoraan rikkaita. Lisäksi hyvin moni ydinvoimala sijaitsee inhottavasti aivan meren rannan välittömässä läheisyydessä.

Mitä pitäisi tehdä?

1. Vähennetään päästöjä. Ilmastopakolaisuutta on kaikkein tehokkainta estää ennaltaehkäisemällä ilmaston lämenemistä eli toimia kovien päästövähennysten puolesta. Mitä vähemmän päästöjä, sen pienempi lämpeneminen ja sen vähemmän ilmastopakolaisia.

2. Rahoitetaan kehitysmaiden sopeutumista ilmastonmuutokseen. Teollisuusmailta, kuten Suomelta, täytyy löytyä varoja kehitysmaiden ja haavoittuvien alueiden sopeutumistoimille. Näin ehkäistään samalla myös aseellisten konfliktien syntymistä tehokkaasti. Autetaan ihmisiä heidän kotiseudullaan.

3. Ilmastopakolaisuudelle virallinen määritelmä. Tarvitaan virallinen ilmastopakolaisuuden määritelmä. Jo nyt on selvää, että monien saarivaltioiden ja rannikkoseutujen taru on lopussa. Näille miljoonille ihmisille täytyy löytyä koti jostain muualta. Ilmastonmuutos on syy turvapaikkaan siinä missä sota tai uskonnollinen vaino.

Suomen luonnonsuojeluliitto järjestää 15.-20.10. kansainvälisen ilmastonmuutos ja kestävä kehitys kehitysyhteistyössä -seminaarin Helsingin, Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa. Paikalla on vaikuttava joukko kansainvälisiä ja kotimaisia puhujia. Mukana ovat esimerkiksi Dr Leena Srivastava (TERI, India), Larry Lohmann (the Corner House, the UK), Norman Jiwan (SAWIT Watch, Indonesia) ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki.

Seminaarin tavoitteena on löytää työkaluja Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluiden ymmärtämiseen kehitysmaiden näkökulmasta. Lisätietoja ja seminaarin verkkosivut täällä: Climate Change and Sustainable Development in Development Cooperation 2009

Euroopan haasteet – Raportti EEB:n vuosikokouksesta

Teksti: Ilmastovastaava Leo Stranius

Vietin maanantain ja tiistain (28.-29.9.) Brysselissä European Environmental Bureaun (EEB) ja Spring Alliancen seminaarissa sekä EEB:n vuosikokouksessa. Suomen luonnonsuojeluliitto on EEB:n jäsenjärjestö ja allekirjoittanut istuu tämän syksyn EEB:n hallituksessa.

Maanantain seminaarissa puheenvuoroja käyttivät mm. komission puheenjohtaja Barrosso sekä ympäristökomissaari Dimas. Vaikka paikalla oli mahdollisimman korkean tason edustus, oli sisältö sitäkin vaisumpaa. Dimas painotti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ympäristönsuojelun kulkevan käsi kädessä siinä missä Barrosso hehkutti EU:n ilmastopolitiikkaa ja ympäristön huomioivaa kasvustrategiaa.

EEB:n puheenjohtaja Mikael Karlsson tiukkasi Barrossolta sitä, kuinka pitkään EU aikoo käyttää rahaa ympäristölle haitallisen toiminnan tukemiseen sekä miten komissio aikoo edistää ekologista verouudistusta. Kaikkein kiinnostavin avaus tuli seminaarin loppuvaiheessa yleisöstä, jossa ehdotettiin perustoimeentulon rinnalle maksimitoimeentulon käyttöönottoa. Lisäksi pohdittiin väestönkasvun asettamia haastaita luonnonvarojen kulutukselle. Kuvia seminaarista on nähtävissä täällä.

Seminaarin jälkeen tapasin EU-parlamentissa Satu Hassia ja hänen avustajiaan. Keskustelimme mm. ajankohtaisista ilmasto- ja energiakysymyksistä. Illallä söin myöhäistä päivällistä vielä yhdessä Terhi Lehtosen ja Heidi Hautalan kanssa keskustellen samalla ajankohtaisista ympäristökysymyksistä, kansalaisjärjestöjen vaikuttamismahdollisuuksista ja ihmisoikeuksista.

Tiistaina ohjelma jatkui EEB:n vuosikokouksella. Rutiiniasioiden lisäksi kokouksessa piti puheenvuoron EU-parlamentin ympäristövaliokunnan tuore puheenjohtaja Jo Leinen, joka on aiemmin toiminut myös EEB:ssä. Leinen nosti esille mm. EU:n ilmastositoumukset ja rahoituksen, hiilivuotokysymyksen sekä seitsemännen ympäristöohjelman ja luonnon monimuotoisuutta koskevan strategian valmistelun.

Ruotsalainen Mikael Karsson valittiin yksimielisesti jatkokaudelle EEB:n puheenjohtajaksi. Lisäksi hyväksyttiin EEB:n toimintaohjelma, budjetti ja uudet hallituksen jäsenet seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

Haasteet tuleville vuosille ovat tietysti valtavat. Uusi komissio nimetään loppuvuoden aikana. Kööpenhaminan ilmastokokouksen jälkeen alkaa todellinen vääntö ilmastopolitiikan käytännön toteutuksesta. EU:n asialistalla ovat tietysti myös Lissabonin strategian uusiminen, ympäristöpolitiikan päivittäminen, maatalouspolitiikka ja vuoden 2014 jälkeiset budjettineuvottelut, puhumattakaan tavoitteista luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseksi.

Brysselissä kaikkein surkeinta ovat voileipälounaat. Muuten matka sujui erinomaisen hyvin.

Energiateollisuuden kanssa Viikissä

Teksti: Ilmastovastaava Leo Stranius

Istuin 23.9. aamupäivän Energiateolliuuden ympäristöjärjestöille järjestämässä keskustelutilaisuudessa Viikin Gardeniassa. Tavoitteena oli puhua siitä, millä Suomessa tuotetaan tulevaisuudessa energiaa. Samalla pääsimme tutustumaan Gardenian pientuulivoimalaan eli Viikkeriin.

Energiateollisuudella on selkeä näkemys siitä, että tulevaisuudessa energiantuotantosektorin tulee olla lähes päästötön. Tämä on tietysti erinomaisen hyvä asia! Vaikka kokonaisenergiankulutus kääntyisikin laskuun, sähkönkulutus jatkaa Energiateollisuuden mukaan kuitenkin kasvua.

Keinoista kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa on monta mielipidettä. Energiateolliusuus uskoo ydinvoimaan, turpeen energiankäytön jatkumiseen sekä vesivoiman lisärakentamiseen. Ympäristöjärjestöt sen sijaan peräänkuuluttavat energiatehokkuustoimenpiteitä ja uusiutuvia energialähteitä.

Siitä ollaan kuitenkin yhtä mieltä, että tuulivoimaa tullaan Suomessa rakentamaan lähitulevaisuudessa todella paljon. Energiateollisuuden näkökulmasta pullonkaulana ovat kuitenkin kaavoitus ja hitaat lupaprosessit. Ihmiset kyllä kannattavat tuulivoiman lisärakentamista, mutta eivät oman mökkinsä tai asuinalueensa lähistölle. Nimby-ilmiö nostaa päätään. Itse ottaisin omalle pihalleni suuren tai pienen tuulivoimalan vaikka heti.

Energiatuotannosta on lähivuosien aikana poistumassa suuri määrä polttolaitoskapasiteettia. Olennaisen tärkeää on, että kattiloiden uusiminen ei tule perustumaan kivihiilen tai turpeen energiakäyttöön. Jyväskylän turpeeseen perustuva Keljonlahden voimalaitos on surullinen esimerkki siitä, mihin homma voi pahimmillaan johtaa. Kaupunki on lukkiutunut fossiilisiin polttoaineisiin vuosikymmeniksi. Jyväskylän asukkaiden hiilidioksidipäästöt henkeä kohden ovat varmaankin maailman korkeimmat.

EU saa ilmastokomissaarin – Suomeen ilmasto- ja energiaministeriö?

Teksti: Ilmastovastaava Leo Stranius

Barroson valinta EU:n komission puheenjohtajaksi varmistui tänään (16.9.) EU-parlamentin äänestyksessä. Parlamentille pitämässä puheessa Barrosso linjasi komission tarvitsevan mm. oman ilmastokomissaarin:

“I will set up a Commissioner for Climate Action, to reflect the fact that climate change is a challenge that needs to be addressed across the whole range of our policies. A dedicated Commissioner for Climate Action will also send an important signal to the world that, independent of the level of ambition that comes out of Copenhagen, Europe is serious about maintaining momentum for action.”

Olisiko Suomeenkin aika perustaa ilmasto- ja energiaministeriö? Ministeriöön voitaisiin sijoittaa nykyisen työ- ja elinkeinoministeriön energiaosasto sekä ympäristöministeriön ilmastopolitiikkaan liittyvät toiminnot. Tämän lisäksi maa- ja metsätalousministeriöstä olisi syytä siirtää joitakin luonnonvarakysymyksiin ja eläintensuojeluun liittyviä toimintoja ympäristöministeriöön, jotta ympäristön ja eläinten etu tulisi paremmin huomoiduksi.

Vai olisiko riskinä, että ilmasto- ja energiaministeriksi tulisi valittua joku, joka ei ole kykenevä ajamaan kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa? Olisiko parempi vaatia vain kunnon tekoja kuin pettyä huonoon ministeriöön?

Energiaa kasveista

Teksti: Tuomas Aivelo

EU:n alueella on ollut jo pitkään ylituotantoa ruuasta. Väkimäärä kasvaa hitaasti, mutta maanviljelyn tehokkuus sitä vastoin huimaa vauhtia. Tämä on johtanut siihen, että pelloista on luovuttu ja niitä on muun muassa metsitetty uudestaan. Uusi mahdollisuus käyttämättömille pelloille on energiakasvien kasvattaminen. Suomessakin viljellään ruokohelpeä lämmön ja sähkön tuotantoon. Euroopassa on laajaa innostusta niin sanottujen lyhyen kierron lehdestettävien kasvien (short rotation coppice, SRC) osalta.

Perinteistä lehdestystä on eteläisessä Suomessa harrastettu vuosisatoja. Perinteisessä suomalaisessa lehdestyksessä karja laidunsi kesän ajan heinällä ja samalla alueella kasvatettiin lehtipuita, jotka lehdestettiin karjan talvirehuksi. Uudet maanviljelyn ja metsänhoidon yhdistelmätekniikat pyrkivät muokkaamaan tästä tehokkaampia muotoja.

Tehokkaampi, pajuun perustuva lehdestys, tuottaa satoa noin viiden vuoden välein, vaatii uudelleenistutuksen noin kolmenkymmenen vuoden välein ja on huomattavasti tehokkaampi biomassan lähde kuin vuosittain kerättävät energiakasvit, kuten ruokohelpi.

Pajulla on hyvät ja huonot puolensa. Se on huomattavasti ympäristöystävällisempi kuin monet muut viljeltävät kasvit, eikä sen kasvattamiseen tarvita niin suurta lannoite- tai tuholaismyrkkymäärää. Monivuotinen kasvatus myös kerryttää huomattavasti paremminvoivan maaperän. Toisaalta, paju vaatii huomattavan suuren määrän vettä kasvaakseen ja saattaa vähentää laajasti viljeltynä pohjavesimääriä.

Paju voi vaikuttaa lupaavalta, mutta suurin ongelma pajun – kuten monien muidenkin uusiutuvan energian tuotannon tapojen – kanssa on, että kokemuksemme niistä ovat rajoittuneita. Emme oikeasti tiedä minkälaisia ympäristövaikutuksia laajalla pajukkoviljelyllä on. Lisäksi investointi tutkimukseen ja pilottikokeisiin on jatkuvasti kasvussa, mutta silti vielä pienimuotoista.

Kilpailu metsästä

Teksti: Tuomas Aivelo

Kuka käyttää suomalaisia metsiä kolmenkymmenen vuoden päästä? Viime aikoina on tullut uusia uutisia metsäteollisuuden alasajosta Suomessa. Vaikuttaa siltä, että tulevaisuudessa metsäteollisuuden intressit suomalaista metsää kohtaan ovat vähenemässä korkean raaka-aineen ja työkustannusten vuoksi.

Tähän mennessä metsäteollisuuden kanssa ei ole ollut kilpailijoita, mutta tulevaisuus näyttää erilaiselta. Lapissa metsää jätetään hakkaamatta poronhoidon tai matkailun takia. Luonnonsuojelualueita laajennetaan hitaasti, mutta vakaasti. Etelä-Suomessa on noussut keskusteluun esimerkiksi kaupunkimetsien vapaa-ajankäytön arvot.

Ruotsissa on toukokuussa puun hinta laskenut niin alas, että puuta kannattaa jos käyttää energiantuotantoon. Perinteisesti metsäteollisuus on maksanut puusta enemmän, eikä selluksi kelpaava puuta ole kannattanut polttaa. Nyt tilanne kuitenkin on muuttumassa. Metsäteollisuus kuitenkin vastustaa kilpailua voimakkaasti, koska se nostaa raaka-aineiden hintoja, ja esimerkiksi Belgiassa, Flanderin alueella, metsäteollisuudelle soveltuvan puun polttaminen on lailla kielletty.

Tulevaisuudessa Suomen vihreä kulta kulunee entistä enemmän energiantuotantoon. Tämä olisi ilmastoystävällistä, mutta metsiensuojelun paineita se ei vähennä.

Metsäenergian maaperävaikutukset

Teksti: Tuomas Aivelo

Aiemmin kirjoitin, kuinka lisääntynyt puun käyttö voi vaikuttaa haitallisesti lahopuussa asuviin eliöihin. Tämä olisi luonnollinen seuraamus siitä, että hakkuutähteitä kerättäisiin entistä tehokkaammin energian tuotantoon.

Metsänhoitajien parissa suurempi huolenaihe tuntuu jo ammoisista ajoista lähtien olleen ravinteiden määrä metsässä. Jos metsästä kerätään kaikki puuaines pois, säilyykö maaperässä riittävästi ravinteita, jotta puut voivat kasvaa, vai vähenevätkö ne puusukupolvien mukana? Tutkimustulos on monensuuntaista, mutta pääosin vastaus tuntuu olevan, että uhka on mahdollinen.

Keski-Euroopassa ravinnehukkaa tasapainottaa ihmislähtöiset päästöt, kuten typpi ja rikki, jotka laskeumana (joka myös happamana sateena tunnetaan) lisäävät keinotekoisesti ravinteiden määrää metsämaassa. Suomessa tämän määrä on kuitenkin huomattavasti vähäpätöisempi. Suomessa on myös pidemmän aikaa aktiivisesti lannoitettu metsiä, jotta ravinnetasapaino saadaan säilytettyä myös tehokkaassa puunkorjuussa.

Lannoitus vaikuttaa metsämaahan rajusti: Siinä missä itse puiden kasvu tehostuu, aluskasvillisuus ja maaperän pieneliöstö saattaa kohdata pienen katastrofin ja lajikoostumus muuttua totaalisesti. Tämänkaltainen käsittely herättääkin kysymyksen siitä, minkälaista metsänhoitoa haluamme.

Kysymys, joka tuntuu jatkuvasti nousevan esille bioenergian yhteydessä, liittyy tehokkuuteen: Haluammeko tehokkaampaa biomassan tuotantoa vai luonnollista biomassan tuotantoa?