Kirjoittaja: Leo Hari, Helsingissä opiskeleva ympäristöaktiivi
Suomi ja muut teollisuusmaat voivat toteuttaa osan Kioton sopimuksessa sovituista päästövähennyksistä ostamalla päästövähennysyksiköitä esimerkiksi Kiinasta tai Etelä-Afrikasta. Ilmastotermeillä tätä toimintamallia kutsutaan CDM:ksi tai suomalaisittain puhtaan kehityksen mekanismiksi.
CDM-hankkeita ovat esimerkiksi tuulivoimalla, biokaasulla, bioenergialla tai energiansäästöllä toteutetut hankkeet. Hankkeiden tuottamilla yksiköillä voidaan kattaa teollisuusmaissa Kioton sopimuksessa sovittuja päästövähennyksiä tai päästökaupassa olevat yritykset voivat ostaa niitä. Järjestelmän tavoitteena on luoda joustavuutta päästöjen vähentämiseen, alentaa päästöjen vähentämisen hintaa ja edistää teknologian vientiä teollisuusmaista kehitysmaihin. CDM-järjestelmässä on kuitenkin myös monia heikkouksia. Näitä ovat esimerkiksi se, että hankkeet kilpailevat kotimaisten päästövähennysten kanssa ja hankkeet ovat sijoittuneet 80 prosenttisesti Kiinaan, Intiaan, Brasiliaan ja Meksikoon. Toisin sanoen mekanismi koskettaa etupäässä kehitysmaita, jotka ovat nopeiten teollistumassa ja esimerkiksi Afrikka on jäänyt nuolemaan näppejään.
Osa hankkeista on myös tuottanut kohtuutonta taloudellista hyötyä toteuttajilleen. Erityisesti näin on käynyt tiettyjen voimakkaiden kasvihuonekaasujen kanssa. On melko helppoa vähentää tehtaissa esimerkiksi HFC-kaasujen tuotantoa. Komission mukaan HFC-23 kaasun vähentämiseen tähtäävät investoinnit ovat kuitenkin tuottaneet 78-kertaisesti näiden hankkeiden investointi- ja käyttökulut. Toisin sanoen CDM-päästöyksiköistä on voitu pyytää monikymmenkertaista hintaa todellisiin kustannuksiin nähden. On selvä, että CDM ei näissä tapauksissa ole toiminut järkevänä ilmastopolitiikan välineenä, vaan nämä päästöt olisi kannattanut vähentää muulla säätelyllä. Samalla on päässyt syntymään kupla CDM-markkinoille. UNEP:in tilastojen mukaan, 23 HFC-hanketta tuottaa selvästi enemmän myytäviä päästöyksiköitä, kuin kaikki yli 1000 tuulivoimahanketta yhteensä. Tällainen päästöyksiköiden tehotuotanto on varmasti joidenkin teollisuuden tahojen ja kehitysmaiden intresseissä, kyseessä kun on varsinainen rahasampo vähillä investoinneilla. Tehokasta politiikkaa tämä ei kuitenkaan ole, vaan teollisuusmaiden ilmastorahaa menee hukkaan järkyttäviä summia. Viime syksynä komissio kuitenkin teki aloitteen asian korjaamiseksi. Esitys eteni vauhdilla, mutta päästöyksiköiden kiellon takaraja piteni hieman lobbauksen takia. Tuoreen päätöksen mukaan adipiinihapon tuotannossa syntyviä N20 tai HFC-23 hankeyksiköitä ei voisi enää tuoda EU:n päästökauppaan 1.5.2013 alkaen. Päätös käy vielä parlamentissa kommenttikierroksella.
Vähän yli kahden vuoden kuluttua CDM markkinoilla tulee siis suursiivous, jossa päästöyksiköitä poistuu markkinoilta suuret määrät. Samalla saatiin kouriintuntuva esimerkki siitä, että ilmastopolitiikkaakin täytyy ajoittain korjata. Kotimaisten päästövähennysten kannattajat saavatkin CDM:n kompuroinnista uuden perusteen, miksi kasvihuonekaasupäästöt kannattaisi vähentää täällä eikä Kiinassa.
Lue myös Finnwatchin raportti aiheesta.
0 Kommentit to “Vääntö ilmastopolitiikan rahasammoista ratkesi”